Postmoderni lentopallo-oppi on siitä mielenkiintoinen oppiaine, että todella harva ymmärtää, mitä sen parissa itse asiassa tutkitaan. Yritäpä siinä sitten selittää, että lentopallolle itsessään on tieteellisessä kirjallisuudessa satoja määritelmiä. Niistä merkitykseltään vähäisin ei liene klassinen väittämä, jonka mukaan lentopallo on "se arvojen, uskomusten ja käyttäytymisen kokonaisuus, joka siirtyy yhteisössä sukupolvelta toiselle ja muuttuu adaptiivisten prosessien kautta." Joka tapauksessa, ellei edes omaa mummoaan voi vakuuttaa sanomalla, että lentopallo-oppi tutkii ihmistä pallollisena olentona, mistä kehittää se patenttivastaus, jonka esittää tulevalle työnantajalleen? Lentopallo-oppiin voidaan soveltaa seuraavaa: Soveltavan antropologian tutkijan van Willigenin mukaan työnantajalle täytyy osoittaa, millaista käytännön kokemusta ja millaista kouriintuntuvaa asiantuntemusta hakijalla kulttuuriantropologina on. Niinpä muun muassa johdonmukaisesti tutkintoon sopiva harjoittelu ja maanläheisestä aiheesta tehty pro gradu ovat tärkeitä.

Kun silloin tällöin kohdalleni sattuu toveri, joka haluaa keskustella kanssani sivuaineista, tulee erilaisia ennakkoluuloja puoleen ja toiseen esiin sen suhteen, että minä opiskelen sivuaineena markkinointia — vieläpä aineopintojen verran. Oman käsitykseni mukaan kulttuuriantropologeilla on vähintään yhtä vahvat ennakkoluulot markkinoinnista kuin markkinoinnin opiskelijoilla kulttuuriantropologeista, olkoonkin, että sekundäärisen tietolähteen mukaan markkinoinnin opiskelijat kuittaavat kaiken epämääräisen visioinnin ja arvolatautuneen pohdinnan "jonakin hiton kulttuuriantropologiana". Lieneekö sitten sen parempi, että kulttuuriantropologit leimaavat markkinoinnin koulutusohjelman "ammattikorkeakouluksi" (tietysti kaikella kunnioituksella ammattikorkeakoulua kohtaan) siitä huolimatta, että tieteellisenä koulutuksena olen kokenut markkinoinnin opinnot täsmällisemmäksi, perusteellisemmaksi ja kaikin puolin avartavammaksi kuin sen, mitä omalla laitoksellani harjoitetaan. Ehkä se on toisaalta resurssikysymys. Joka tapauksessa, markkinointi eloisana yhteiskuntatieteenä on auttanut minua hahmottamaan kulutusyhteiskuntaan liittyvää problematiikkaa aivan erilaisella tavalla kuin humanistisen tiedekunnan tarjontaan turvaamalla olisi ollut mahdollista. Olen jopa miettinyt yrittäjän uraa.

Vaikka apurahoja, viransijaisuuksia ja projektitöitä voi etsiä kaikkine epäselvine (harha)käsityksineen siitä, minkä alan asiantuntija itse asiassa onkaan, yritystä perustettaessa on kuitenkin osattava sanoa, mitä aikoo tehdä, kenelle ja millä tavalla. Mitä sitten on se lentopallo-opillinen asiantuntemus, jonka voi tuotteistaa ja jonka varaan voi perustaa yrityksen ja jolla voi elättää itsensä ja palkata seksik... anteeksi, pätevän sihteerin?

1. Postmaterialistiset kuluttajat ovat valmiita maksamaan uuden oppimisesta ja elämyksellisestä itsensä kehittämisestä. Sen, mitä ei osaa opettaa, voi ulkoistaa.

2. B-toB-maailmassa sisällöntuotannon freelancer on kuumaa kamaa nyt ja aina. Muista, että B-to-B-maailmassa se, joka ostaa palvelun, ei yleensä vastaa siitä, että joku sen myös maksaa. Tärkeintä on säväyttää.

3. Kun kohdan 1. sovittaa B-to-B-ympäristöön, nimikkeeksi saadaan liikkeenjohdon freelancekonsultti. Hinta-laatu-suhde määrittyy konseptien viiltävyydellä ja Powerpoint-esitysten ammattimaisuudella. Keskity omaan erikoisalaasi ja kommunikoi siitä täsmällisesti.