Jos pitäisi mainita joku kirja, jota Vladislav ei toivo kenenkään lukevan, se on John Grayn Men are from Mars, Women are From Venus . Teos on elämäntapaoppaiden aatelia. Se esittää yhden ainoan ajatuksen, jota toistetaan satoja sivuja. John Gray on kirjoittanut sille jopa jatko-osia. Ja ihan niin kuin se ei olisi tarpeeksi, näyttääpä hänellä olevan oma televisio-ohjelmansakin. Tätä voi kuvata kahdella sanalla: toinen on 'bisnes' ja toinen on 'kusetus'.

Elämäntapaoppaat, joissa julistetaan milloin mitäkin vavahtumisen tai tyyntymisen tai muun sellaisen sanomaa, perustuvat sille ajatukselle, että a. ahdistunut tavis ei jaksa lukea oikeaa lyriikkaa tahi proosaa, b. ahdistunut tavis haluaa helpotuksen miettimättä itse asiaa ollenkaan ja c. tarpeeksi moni ahdistunut tavis on valmis maksamaan vavahtumisesta, tyyntymisestä tai mistä milloinkin, jotta kirja kannattaa kirjoittaa ja kustantaa.

Vladislav ei ole koskaan käynyt luovan kirjoittamisen kursseilla, mutta ei liene vaikea arvata, että viimeistään toisella tunnilla niillä kerrotaan, kuinka kirjoittaminen vaatii nöyryyttä. Tampereen kirjaston nettiartikkelissa kirjailija Marja Kyllönen sanoo:

Vaikka tänään löytäisinkin oikean tavan kirjoittaa, voi se huomenna olla jo väärä — . Kirjoittamisessa ei ole muuta pysyvää kuin muutos ja epävarmuus. Se vaatii nöyryyttä, valpasta kynää ja sydämen urheutta — .

Vavahtumiskirjojen kirjoittajat ovat hyviä sisällöntuottajia. Ei kuka tahansa saa venytettyä yhtä ainoaa ajatusta kokonaiseksi kirjasarjaksi samalla tavalla kuin John Gray. Mutta missä on nöyryys? Ja missä kohtaa vavahtumiskirjojen sisällöntuottajat tajusivat, että kun he kirjoittavat kirjansa tarpeeksi latteasti mutta silti näennäisen syvällisesti, ihmiset eivät ainoastaan lue niitä, vaan he myös kehtaavat myöntää sen — ja he jopa yrittävät innostaa ystäviään lukemaan niitä!?

Yksinkertaisten kirjojen ongelma on, että ne tekevät uhrinsa ajattelusta yksinkertaista (ks. Associated Content). Kun lukija alkaa uskoa, että on jokin tietty polku elämän ongelmien ratkaisuun, hän menettää kykynsä luovaan ajatteluun. Sellaista ihmistä on kiusallista kuunnella.