Filosofia on osa jokaisen tieteentekijän arkea. Siksi on sääli, että omassa yliopistossani tieteenfilosofian perusteet on omien fuksiaikojeni jälkeen poistettu opetusohjelmasta. Joka tapauksessa, kiitän Klementiiniä kommentista edelliseen postaukseeni. Nojatuolifilosofina huomaan käyttäneeni käsitteitäni melko huolimattomasti. 'Ajatuksella' olen toisaalla tarkoittanut argumentin perustelua ja toisaalla käsitystä siitä, miten argumenttien joukko konstruoi jonkin asian. Kun sanon

/"asia a ja sen ehdot e1 ja e2"/

tarkoitan sitä, että asia a on jokin propositio ja ehdot e1 ja e2 määrittävät sitä jossakin argumentissa. En siis edes osannut määrittää, mitä tarkoitan asialla. Siinä mielessä joudun pyörtämään väitteeni, että edellä mainitut olisivat

/"omia ajatuksiaan"/.

Onneksi en valinnut pääaineekseni enkä edes sivuaineekseni filosofiaa.

Se,

/"ettei asioita pidä tutkia argumenttien perusteella"/

vaan toisin päin, mihin Klementiini viittaa, on tietysti olennainen osa emansipatorista tiedonintressiä.

Sillä, että arvioidaan ajatuksia, joita tekstissä konstruoidaan, tarkoitan lähinnä sitä, että vanhakantainen antropologian professori luultavasti arvioi tekstiä siitä näkökulmasta, miten se täyttää praktisen tiedonintressin. Tällöin häntä kiinnostaa, miten empiirinen aineisto (perustelut e1...en) ja teoria (perustelut t1...tn) on paloiteltu ja miten argumentit on esitetty niiden varassa SEKÄ onko tekstin argumentaation tapa niin selkeä, että lukija ei joudu omalta kohdaltaan emansipoimaan itseään kirjoittajan epäselvästä jargonista.

Tyyli ei nähdäkseni ole oma argumenttinsa, mutta se voi olla informaalisti oma eksplikoimaton perustelu jossakin argumentissa. Voisiko sen arvoa tällöin problematisoida samaa kautta kuin muidenkin perusteluiden arvoa, eli toisin sanoen, onko käytetty tyyli argumentin perusteena tosi? Niinpä jätän lukijani miettimään kotitehtävänä, miten me voisimme määrittää, onko tyyli tosi vai epätosi, kun taas itse sillä aikaa palaan etnografisen kirjallisuuden pariin.