Joku on epäilemättä joskus keksinyt määritelmän sille, mitä on masennus, ja ellei olekaan, niin Wikipediassa on silti yhtä pitkä artikkeli masennukselle kuin siellä on esimerkiksi World of Warcraftille , mikä tarkoittaa sitä, että molemmat ovat yhtä tärkeitä asioita maailmankaikkeuden kannalta. Ja jos masennus on jotakin yhtä mitätöntä kuin WoW niin sitten on oikeastaan ihan sama onko Vladislavin satunnainen alakuloisuus masennusta vai ei.

Joka tapauksessa, edellisen kirjoituksensa jälkeen Vladislav sai rohkaisevan sähkösanoman herra Golkugajevilta. Siinä luki, että tokihan maailma on synkkä paikka, mutta se ei oikeuta Vladislavia murjottamaan niin kuin lontoolainen taiteiden kandidaatti, jonka runoja ei ole ymmärretty lesbo-opiskelijoiden syyspiknikillä. Siellä ihmisillä on oikeita huolenaiheita STOP kuten se, että vagina ei ole enää kirosana STOP mutta mitään rumempaa ei keksi, sähköttää Golkugajev.

Olinpa päivällä sekaisin ja hermostuksissani

kirjoittaa Pihlas blogissaan. Pihlaan blogi on koskettava, sillä siinä esitetään kysymyksiä, ei vastauksia. Sellainen näkökulma Vladislavin pitäisi omaksua silloin, kun tuntuu että samat pelot ja huolenaiheet pyörivät päässä kuin kuuma vesi kiertää pannuhuoneen kautta lämpöpattereihin aina uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Eikö siinä vaiheessa olisi parempi miettiä alusta alkaen koko ongelmanasettelu sen sijaan, että vatvoo samaa niin kauan että ei voi muuta kuin rojahtaa sänkyyn ja katsoa tyhjin silmin kattoon. Helpommin sanottu kuin tehty, kaiketi. Se johtuu siitä, että on sekaisin ja hermostuksissaan.

Muuan aamuna, kun Vladislav istahti kirjastossa tietokoneensa äärelle tarkoituksenaan litteroida joku haastattelu, sydänalassa tuntui yhtäkkiä samanlainen tunne kuin ekaluokkalaisena silloin kun ei tajunnut, miten miinuslaskut lasketaan ja kun kaverit ympärillä sen kuin sauhusivat kirjojensa kanssa ja itse oli niin yksin. Ja tällä kerralla tunne jatkui... ja jatkui... ja jatkui. Se johtuus siitä, että Vladislavin perimmäinen tapa nähdä maailma on, kuten Nan kirjoittaa,

sellainen, että elämä otetaan ihan haudanvakavasti, otsa rypyssä, synkistellen, (turhia) murehtien ja suurennellen asioita, joita ei kannata suurennella.

Lukion psykologiantunnilla opetettiin, että jo vauvojen temperamenteissa on selviä eroja, mikä viittaa siis siihen, että persoonallisuuden kehitys alkaa ennen kuin kohdunulkoinen todellisuus pääsee ihmispoloiseen käsiksi. Vladislavilla on aina ollut taipumusta alakuloon ja turhaa huolehtimiseen. Sille ei voi mitään, joten pitäisi yrittää keksiä uusia ratkaisumalleja vaikeiden hetkien varalle eikä tuskastella, miksi sydänalaa jäätää taas. "Otatko teetä?" mummo (rauha hänen sielulleen) kysyi aina kun ei muuta tullut mieleen. Ja Vladislav otti. Vihreä tee auttaa näkemään asiat mittasuhteissaan. Teenlehti tuntuu mitättömältä, mutta tee oli tuhansia vuosia ennen Vladislavia ja on tuhansia vuosia Vladislavin jälkeen. Kumpi siis on tärkeämpää, murehtia jostakin hetkellisestä vai juoda kupillinen teetä? Saman on oivaltanut muiden muassa taiteilija Ellie Harrison, joka kirjoittaa päällimmäisen ajatuksensa blogiinsa aina kun juo kupillisen. Sitten kun proffa kysyy, miksi Vladislavin gradu on huono ja siitä puuttuu viisitoista sivua, Vladislav ottaa siemaisun mukistaan ja kirjoittaa blogiinsa, että oikeasti proffan pitäisi olla jo eläkkeellä. Ja mitä siinäkään olisi kukaan menettänyt?